Navigation

Gryphon Kodo

‹Palaa takaisin
Kuvaus

Kuvaus

Gryphon Audio

Gryphon Audio Designs perustettiin 1985 Flemming E. Rasmussenin toimesta Tanskassa. Yhtiö aloitti tuomalla maahan High End -komponentteja, mutta jo vuonna 1986 Rasmussenin harrastuksena suunnittelema legendaarinen Gryphon Head Amp löi läpi markkinoilla, ja lopulta vuonna 1993 kaikki maahantuontitoiminnot myytiin oman tuotannon kehittämiseksi.

Kodo

Huippuluokan semiaktiivinen nelitiekaiutin kahteen torniin rakennettuna toistaa koko kuultavan taajuuskaistan ja ylittää sen. Koska kyseessä on monielementtinen kaiutin, koko suunnitteluperiaate perustuu elementtien toiston tarkkaan samanvaiheisuuteen, mikä on toteutettu sekä mekaanisin järjestelyin (elementtien symmetrinen sijoitus, kotelon etupinnan kaarevuus) että tarkalla sähköisellä sovituksella jakosuotimissa ja muussa elektroniikassa. Bassotorni toistaa tavanomaista korkeampia taajuuksia ja voidaan sovittaa huoneeseen sähköisesti Gryphon Q -kontrollin avulla resonanssien ja alataajuuksien ulottuvuuden suhteen. Bassotornien omien järeiden vahvistimien ansiosta kokonaisuus on melko helppo ja hyvän hyötysuhteen omaava kuorma varsinaisille päätevahvistimille, jotka voidaan siten valita erityisesti parasta äänenlaatua silmällä pitäen. Kaiutinjärjestelmän paino on 800 kg, josta kunkin bassotornin vahvistinosat muodostavat yhteensä 140 kg. Kotelorakenne on monikerroksinen sisältäen MDF- ja alumiinilevyjä, sekä erilaisia vaimennusmassoja. Viimeistelyvaihtoehtoja on saatavilla lähes rajattomasti.

– nelitiekaiutin, kaksi kaiutintornia kanavaa kohden
– ylätaajuuksien torni koostuu kolmesta itsenäisestä moduulista
– modulaarinen rakenne, parempi rakenteellinen eheys ja käytännöllisyys
– järjestelmän vaste 16 – 25000 Hz, +3 dB (riippuen Q-asetuksesta ja huoneen koosta)
– Duelund Constant Phase -jakosuodin täydellistä vaihetoistoa varten
– erillinen aktiivinen jakosuodin kummankin kanavan bassotornissa
– kaukosäätö Q-asetukselle, basson tasolle ja alataajuuksien leikkaamiselle
– aikasovitettu etupaneelin kaarevuus kaikkien elementtien äänen identtisen saapumisajan takaamiseksi kuuntelupaikalla
– 38 kustomoitua, laajasti modifioitua kaiutinelementtiä
– pystysuorasti symmetrinen elementtirivistö ideaalisen pistelähteen luomiseksi
– erityinen kartioiden reunojen terminointi reunaheijastusten eliminoimiseksi
– mekaanisesti riippumattomat kotelot kullakin elementillä
– saksalainen AMT elementti korkeilla taajuuksilla
– 4” keskiäänielementit patentoidulla teknologialla ja osien asennus erillisiin suljettuihin koteloihin
– Gryphonin omat 5” mid/basso -elementit erillisiin suljettuihin koteloihin asennettuina
– bassomoduulista tulevalla esijännitteellä varustettu käsin säädetty passiivinen keski-/ylä-äänien jakosuodin
– kahdeksan 8” bassoelementtiä äärimmäisen nopeuden ja ilman liikkeen saavuttamiseksi
– bassoelementtien kaksoismagneetit maksimaalisen voiman ja tarkan fokuksen saavuttamiseksi
– 1000 W jatkuvaan tehoon (4 Ohm) kykenevät räätälöidyt Gryphonin vahvistimet bassotorneissa
– integroitu Linkwitz-Greiner Q -säädin, jossa on useita Q-arvon esiasetuksia ideaaliseen bassosovitukseen missä tahansa huoneessa
– neljä suljettua bassomoduulia, joissa kattava sisäinen tuenta
– sisäinen vaimennusmateriaali puhdasta luonnonvillaa
– tyylikäs lankaritilä elementtien suojana
– lähes rajoittamaton määrä viimeistelyjä saatavilla
– suunniteltu ja rakennettu Tanskassa

Tekniset tiedot (eng)

Manuaali (eng)

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä